Laivanrakennusalan urapolut: Mitä yritykset kertovat opiskelijoille

20.03.2026

Haastattelimme kesän 2025 aikana S4M hankkeen yritysyhteistyökumppaneita ja pyrimme selvittämään, minkälaisia mahdollisuuksia yritykset tarjoavat opiskelijoille. Haastateltavat yritykset olivat Meyer Turku Oy, E.U. -Adhoc Project Oy, Merima Oy sekä Lautex Oy.  

Alkuun haastateltavat kertoivat hieman yrityksen toiminnasta sekä heidän omasta työnkuvastaan. 

E.U. -Adhoc Project Oy on vuonna 1999 perustettu yritys, jonka toiminta perustuu laivateollisuuden työurakoihin sekä kokonaistoimituksiin.  Pääsimme haastattelemaan yrityksen toimitusjohtaja Krister Steniusta. Yrityksen tavoitteena alusta alkaen oli päästä mukaan kokonaistoimitus genreen, mikä sitten toteutuikin ensimmäisen kerran vuonna 2015 Tallink Megastar -laivan kohdalla.  

Turussa ollaan rakennettu laivoja jo vuodesta 1737 lähtien ja nykyisin perinnettä jatkaa maailman suurimpia ja uudenaikaisempia risteilyaluksia rakentava Meyer Turku. Meyer Turku rakentaa myös Rajavartiostolle aluksia Uudessakaupungissa. Meyer Turulla on lupaava tulevaisuus uusien laivatilausten myötä, ja yritys toimii työpaikkana yli kahdelle tuhannelle työntekijälle. Haastattelimme Meyer Turun hankinta-asiantuntijaa Mikko Kangasojaa.  Hankinta-asiantuntijana Kangasoja tukee hankintaa hankkimalla erinäistä tietoa liittyen muun muassa markkinahintoihin, verkostoon, toimitusaikoihin ja toimittajien kyvykkyyteen. Kangasoja kuvailee hänen työnkuvaansa hyvin moninaiseksi. Hän pääsee osallistumaan myös seminaareihin ja messuille sekä saattaa olla mukana Meyer Turun eri kehityshankkeissa, kuten tässä S4M-hankkeessa. 

Lautex Oy valmistaa metallisia alakattoja Marine-puolella sekä julkisiin tiloihin maapuolella. Lautex on suomalainen yritys perustettu vuonna 1951. He tarjoavat monipuolisia alakattoratkaisuja niin luksusristeilijöihin kuin esimerkiksi kirjastoihin ja muihin julkisiin tiloihin. Vakiotuotteita ovat erilaiset paneelit, kasetit, säleet ja ritilät. Vakiotuotteiden lisäksi Lautex pystyy suunnittelemaan ja valmistamaan monipuolisesti erikoisratkaisuita. Haastattelimme Erja Immosta, joka toimii tällä hetkellä teknisenä suunnittelijana ja laatupäällikkönä Lautexilla. Hänen työnkuvaansa kuuluu työpapereiden tekeminen tuotantoon sekä niihin liittyvät kuvat tarpeen mukaan. Laatupäällikölle kuuluvat monenlaiset laatuasiat mm. ISO 9001, palotestaukset ja monet muut sertifiointiin liittyvät työtehtävät. Tuotekehitys on myös oleellinen osa Immosen työtehtäviä. 

Merima Oy on vuonna 1987 perustettu suomalainen perheyritys ja projektijohtotalo, joka on erikoistunut laivojen ja matkustaja-alusten vaativampiin sisustusratkaisuihin. Yritys tarjoaa kokonaisvaltaisia avaimet käteen-palveluja, jotka kattavat suunnittelun, hankinnan, valmistuksen ja asennuksen niin uusissa kuin modernisoitavissa aluksissa. Merima tunnetaan vahvasta projektijohtamisosaamisestaan, korkeasta laadustaan ja kyvystään toteuttaa vaativia kansainvälisiä projekteja. Helsingissä sijaitsee yrityksen pääkonttori sekä oma inhouse-tuotantoyksikkö, ja Saksassa sekä Ranskassa toimivat tytäryhtiöt tukevat yhtiön kansainvälistä toimintaa. Yhtiö työllistää noin 120 henkilöä. Pääsimme haastattelemaan Janika Eloa, joka aloitti Merimalla HR & Payroll Specialistin roolissa, ja nykyisin työskentelee HR Business Partnerina. 

Miten itse olet päätynyt nykyiseen työtehtävääsi? Onko sinulla millainen opintotausta ja työkokemus?

Lukion jälkeinen epätieto tulevaisuuden ammatista johdatti Steniuksen telakalle Italiaan, missä hän työskenteli trukkikuskina. Ahkeran työnotteensa ansiosta hänet kutsuttiin armeijan jälkeen takaisin ja sille alalle Stenius sitten jäikin. Stenius työskenteli asentajana ja peltiseppänä ja kokemuksen myötä myös työnjohtajana. Vuonna 1999 hän ja pitkäaikainen ystävä ja työkaveri perustivat E.U. -Adhoc Project Oy:n, jossa hän työskenteli projektipäällikkönä aina vuoteen 2015 saakka, jolloin hänestä tuli yrityksen toimitusjohtaja. Kokemus tuotannon puolelta on ollut hyödyksi telakalla työskentelyssä ja antanut omanlaisensa näkökulman asioihin. 

Kangasoja on opiskellut DI-tutkinnon tuotantotaloudessa ja työskennellyt metallialalla käytännössä koko uransa. Laatuinsinöörin töitä Kangasoja on tehnyt muun muassa kokoonpanossa autotehtaalla. Laatu on Kangasojan mielestä mielenkiintoinen osa-alue, sillä siinä tutkitaan, miten eri prosessit toimivat, jotta virheet saadaan poistettua. Laatuinsinöörin työkokemus on auttanut ymmärtämään organisaatioiden toimintaa sekä syy-yhteyksiä. Kangasoja on päässyt hyödyntämään tuotantotalouden laajempaa osaamistaan nykyisessä työssään enemmän kuin laatuinsinöörinä. 

Immosen polku Lautexille on ollut mielenkiintoinen ja edelliset työpaikat eivät suinkaan ole olleet ihan selkeästi nykytilanteeseen johtavia. “Olen opiskellut metallipuolta Diplomi-insinööriksi Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisin Aalto yliopisto, pääaineenani Materiaalien muokkaus ja lämpökäsittely, sivuaineitani olivat Materiaalien fysiikka ja Kierrätystekniikka. Erityisesti ohutlevyjen muodonantomenetelmät ja metallin käyttäytyminen muokkauksessa ovat ominta alaani. Jo opiskeluaikana pääaineen laboratorion professori opasti elinkaariajatteluun ja se onkin ohjaava ajatus omassa toiminnassani. Ennen Lautexia olen ollut mm. kuparisulatolla parissakin eri tehtävässä, pääaineeni labrassa kurssiassarina, Outotecillä projekti-insinöörinä, SEW Industrial Gearsillä lämpökäsittelyhommissa, Idea-Puu puusepänverstaalla 3D-mallinnusta ja CAD/CAM-ohjelmointia tekemässä sekä rakennussuunnittelufirmassa piirtäjänä. Lopputuloksena monipuolinen suunnittelupuolta sivuava jatkumo, joka on johtanut nykyisiin työtehtäviin.” 

Elo työskenteli ennen nykyistä tehtäväänsä perheyrityksessään opiskeluajoistansa lähtien, ja vuosien varrella kerrytti kokemustaan useissa eri rooleissa.  Työnsä ohella Elo täydensi osaamistani jatkuvasti, viimeisimpänä suorittamalla HR Manager- tutkinnon.  ”Alkuperäinen uratavoitteeni oli sisustusarkkitehti, ja olen koulutukseltani rakennuspiirtäjä, mikä nykyisin vastaa suunnitteluassistentin tai teknisen suunnittelijan tutkintoa. Opinnot antoivat vahvan pohjan tekniselle suunnittelulle, mutta elämä vei minut perheyrityksen eri rooleihin, joissa opin monipuolisesti liiketoimintaa, projektinhallintaa ja johtamista. Perheyrityksen myynnin jälkeen oli luonnollista pohtia seuraavaa urapolkua, ja näin tiet kohtasivat Meriman kanssa kesällä 2022.”  

Mitä odotatte työelämää aloittelevalta?

Stenius korostaa hyvän kielitaidon, erityisesti englannin kielen, ja työelämätaitojen tärkeyttä. Innokkuus ja reipas asenne antaa positiivisen kuvan ja kertoo myös, että tulee omaksumaan työn nopeammin. Myös ihmisten kanssa toimeen tuleminen on tärkeää. 

Kangasoja näkee, että koulutus antaa hyvät perusteet, mutta loppupeleissä ”työtekijänsä opettaa”. Microsoft Officen taidot ovat myös tärkeitä, ja Kangasoja suosittelee omaksumaan erityisesti Excelin käytön.  

Immosen mukaan enemmän kuin ammatillista osaamista, tarvitaan aloitteellisuutta, rohkeutta toimia ja kysyä, kiinnostunutta asennetta työhön sekä täsmällisyyttä. Myynnissä ja suunnittelussa Lautexilla käytetään ERP- ja CAD-ohjelmistoja, joihin on etuna kaikki aikaisempi kokemus ohjelmistoista. 

Työelämässä aloittelevalta toivotaan Merimalla perusosaamista, oppimishalua ja hyviä yhteistyötaitoja. Elon mukaan oma-aloitteisuus ja ratkaisukeskeinen, positiivinen sekä joustava asenne auttavat sopeutumaan ja kehittymään nopeasti. 

Millaisista opinnoista olisi hyötyä, jos haluaisi teille tai kyseiselle alalle töihin?

Steniuksesta alalle ei ole olemassa yhtä oikeaa koulutusta mutta laivanrakennusopinnot katsotaan hyödyllisiksi. Tulee kuitenkin muistaa, että projektiorganisaatiossa on tarvetta monen eri alan osaajalle, esimerkiksi sisustus-, sähkö- tai LVI-puolelle.  

Meyer Turku on niin monialainen yritys, joten töitä on tarjolla vähän joka lähtöön. Projektinhallinta on yksi hyvä lisä opintoihin, jos haluaa työskennellä laivanrakennusympäristössä. Lisäksi Kangasoja kokee, että jokaisella tulisi olla jonkinlainen talousosaaminen, sillä ”raha kuitenkin on se, joka pitää firmat hengissä”.  

Immosen mukaan jonkinlaista ymmärrystä laivanrakentamisesta tai ohutlevyistä on hyvä olla, mutta kaikki riippuu paljon työtehtävistä. Immonen kannustaa omaamaan ymmärrystä molemmista, mutta toteaa, että aina oppii uutta. Immonen kertoo, että esimerkiksi hänellä itsellään ei ollut minkäänlaista laivanrakennuskoulutusta ennen Lautexilla aloittamista, mutta paljon hän on oppinut.  Ammattiopinnot ovat aina hyvästä ja antavat hyvän pohjan Immosen mukaan oppia lisää. 

Alalle on hyötyä opinnoista, jotka liittyvät tekniikkaan, rakentamiseen, liiketalouteen tai projektinhallintaan kertoo Elo. ”Esimerkiksi konetekniikan, rakennusalan, sisustusarkkitehtuurin, logistiikan, hankinnan tai taloushallinnon opinnot antavat hyvän pohjan erilaisiin tehtäviin Merimassa. Myös projektijohtamisen ja viestinnän taidoista on paljon hyötyä, sillä työ on usein tiimityötä kansainvälisessä ympäristössä.” 

Mitä vinkkejä antaisitte opiskelijalle, joka haluaa erottua työnhaussa ja päästä teille tai kyseiselle alalle töihin?

Stenius toteaa, että reipas asenne sekä antamalla aidon kuvan itsestään, voivat auttaa erottumaan työnhaussa. Näiden lisäksi monipuolinen CV on tärkeä ja siinä voi tuoda työkokemuksen ja suosittelijoiden lisäksi esille, esimerkiksi omia harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita.  

Kangasoja myöntää, että erottuminen on haaste. Hakemukseen kannattaa laittaa ”pirteä” kuva itsestään, jotta yritys saa visuaalisen kuvan hakijasta. Kangasoja ei suosittele tekoälyn käyttöä hakemuksiin, sillä tällöin hakijan oma persoona ja tapa ilmaista asioita ei tule yhtä hyvin esiin. Kannattaa siis ”kertoa tarina eikä mitään kaavamaista juttua”. Kangasoja lisää myös, jos on mahdollisuus niin kannattaa soittaa. Teollisuuden aloilla kokemus tuotannosta toimii myös etuna ja samalla opettaa katsomaan työelämää myös “tavallisen työntekijän” näkökulmasta. Tämä näkyy etenkin silloin, jos toimii työnjohdon asemassa, jolloin tehtävät päätökset vaikuttavat työntekijöihin. Kaikki työkokemus on siis hyvin arvokasta ja opitut taidot kannattaa tuoda esiin. Lisäksi Kangasoja kannustaa nostamaan esiin myös opintojen aikaisia onnistumisia työhakemuksissa.  Kangasoja kuitenkin muistuttaa, ettei kannata masentua liikaa, jos työpaikka ei heti nappaa, sillä esimerkiksi suhdanteet vaikuttavat paljon.  

Immonen kannustaa opiskelijoita olemaan aktiivisia ja miettimään, millaista osaamista itsellä on ja miten sitä voisi toivomassaan työtehtävässä hyödyntää. Haastattelutilanteessa arvioidaan puolin ja toisin, onko hakija sopiva työyhteisöön ja kokeeko hakija työyhteisön itselleen sopivaksi. Haastatteluun päästessä kannattaa siis olla oma itsensä. Omat kiinnostuksen kohteet ammatillisesti on hyvä tuoda esille ja kaikki soveltuva kokemus, vaikka harrastustenkin kautta kannattaa Immosesta nostaa esille. 

Jos haluat erottua työnhaussa, ole oma itsesi ja tuo esiin oma motivaatiosi alaa ja yritystä kohtaan –aito kiinnostus jää aina mieleen, Elo toteaa. 

Osaatteko sanoa konkreettisia esimerkkejä, mihin tehtäviin teillä voisi päästä töihin?

Mahdollisia työtehtäviä Adhocilla ovat, esimerkiksi myyntityö sekä työnjohdon tukitehtävät, kuten eri rakennusvaiheiden tarkastelua ja raportointia. Stenius kuitenkin korostaa, että kentällä työskentelyolosuhteet voi olla ajoittain karuja ja laivanrakennus on ajoittain hyvin hektistä. Kaikesta huolimatta telakkamaailma voi yllättää positiivisesti.  

Meyer Turulla opintojen aikana voi päästä esimerkiksi hankintaosastolla tukitehtäviin. Tiedonkäsittely on myös yksi tyypillisistä työtehtävistä, minkä Kangasoja kokee omankin kokemuksen kautta hyvin opettavaiseksi aloittelevalle työntekijälle. Opintojen jälkeen työtehtäviä on ihan laidasta laitaan, esimerkiksi suunnittelu-, HR- ja IT-osastoilla. Tyypillinen kuva Meyer Turun tarjoamista työtehtävistä Kangasojan sanoin on “jokaiselle jotakin”. 

Tuotannossa Lautexilla ensimmäisiä tehtäviä ovat pakkaus ja villoitus, joita voi tehdä kuka vain. Useamman kesän talossa olleet pääsevät mm. koneenkäyttäjäksi opettelemaan automaatilla särmäämistä työnjohdon tukemana. Toimistolla kesäharjoittelussa on ollut taloussihteerin töitä ja somehommia.   

Merimalla kesätöihin on mahdollista päästä esimerkiksi talous- ja hankintatiimeihin sekä jopa projektitiimeihin. Viime kesänä Merimalla harjoittelussa olevat pääsivät työskentelemään talouden, hankinnan, engineeringin, planningin ja PMO-toimintojen parissa sekä projektitiimeissä telakalla ja tuotantoyksikössä. 

Millaisia urapolkuja yrityksenne tarjoaa korkeakouluopiskelijoille ja vastavalmistuneille?

E.U. Adhocilla on mahdollista työskennellä myös osa-aikaisesti opintojen ohella, mutta voi tuottaa haastetta työnjohdolle, jos työskentely on hyvin satunnaista. Yrityksessä on myös mahdollista edetä urallaan.  

Meyer Turulla on myös mahdollista työskennellä osa-aikaisena opintojen ohella. Monet ovat saattaneet aloittaa yrityksessä kesä- ja osa-aikatyön kautta, ja sen jälkeen tehneet lopputyön yritykselle ja lopulta saattanut jatkaa uraansa yrityksessä. Urapolut voivat kuitenkin olla jokaisella erilaisia. 

Lautexilla on kiinnostuksen mukaan mahdollisia toimistohommia suunnittelussa ja myynnissä mahdollisesti osa-aikaisella työsopimuksella. Lautexilla työntekijöitä on noussut tuotannon tehtävistä suunnitteluun ja IT-vastuuseen sekä tuotantopäälliköstä myyntijohtajaksi. Lautex on pienehkö yritys, joten monipuolisia urapolkuja he eivät Immosen mukaan voi luvata.  

Merima tarjoaa kesätyö-, harjoittelu- ja osa-aikamahdollisuuksia opintojen ohella, joiden kautta voi kartuttaa kokemusta, kehittää osaamista ja mahdollisesti jatkaa vakituiseen työsuhteeseen. 

Kuinka yleistä on jatkaa harjoittelun jälkeen vakituiseen työsuhteeseen yrityksessänne? 

Harjoittelun jälkeen on hyvät mahdollisuudet päästä Adhocille töihin, jos on pärjännyt harjoittelukauden hyvin. 

Meyer Turulla vakituiseen työsuhteeseen voi olla mahdollista päästä opintojen päätyttyä. Harjoittelu tai lopputyö yrityksessä voi toimia hyvänä näyttönä omasta osaamisestaan, mikä voi parantaa mahdollisuuksia päästä vakituiseksi työntekijäksi. 

Immosen mukaan työharjoittelua voi ajatella näytön paikkana ja hyvistä tekijöistä pidetään kiinni. Tuotannon puolella on ruuhka-aikoina vuokratyöntekijöitä, joista parhaat on palkattu talon kirjoille. Yleisesti ottaen Lautexilla ei ole ollut pidempiaikaisia harjoittelijoita, mutta tätä selittää se, että talo on kiinni keskellä lomakautta parin viikon ajan. 

Merimalla vakituiseen työsuhteeseen jatkaminen harjoittelijasta riippuu kyseisen henkilön tilanteesta ja roolista. Elon mukaan tällä hetkellä Merimalla on esimerkiksi useita viime kesän kesätyöntekijöitä, jotka työskentelevät tällä hetkellä opintojen ohella osa-aikaisesti. Lisäksi harjoittelusta on jatkettu joissakin tapauksissa vakituiseen työsuhteeseen. 

Miten tuette uusien työntekijöiden perehdytystä ja kehittymistä?

E.U. Adhocin oman perehdytyksen lisäksi telakalla on käytössä oma perehdytys. Perehdytyksessä käsitellään muun muassa työturvallisuutta koskevat käytännöt sekä muut yrityksen käytännön asiat, kuten palkanmaksu ja taukoajat. Tämän lisäksi kentälle saa alussa oman työparin ”kummiksi” ohjeistamaan.  

Meyer Turun perehdytys toteutetaan osa-alueittain perehdytyslomakkeen avulla. Kangasojan oma perehdytys oli hänen mielestään paras, mitä oli tähän mennessä kokenut ottaen huomioon, että hänen työnkuvansa oli yrityksessä aivan uusi. Usein todellinen perehdytys työtehtävään tapahtuu itse työn kautta ja epäselvissä tilanteissa annetaan neuvoja ja rohkaistaan kysymään apua. Meyer Turku tarjoaa myös sisäisiä koulutuksia työntekijöilleen, mikä tukee jatkuvaa oppimista. Kangasoja on osallistunut muun muassa neuvottelutaitokoulutukseen ja tilinpäätösanalyysi-kurssille. Laivanrakennusala tarjoaa jo itsessään mahdollisuuden oppia jotain uutta joka päivä sen monialaisuuden ansiosta, joten kehittyminen on myös kiinni omasta innokkuudesta. 

Lautexilla on olemassa perehdytyssuunnitelma ja aikataulu perehdytykselle, joka käydään jokaisen uuden työntekijän kanssa läpi. Esimiehet seuraavat työntekijöiden osaamisen kehittymistä ja antavat uusia, vaativampia tehtäviä osaamisen ja työntekijän kiinnostuksen mukaan. 

Merima Oy:ssä uusien työntekijöiden perehdytystä tuetaan monin tavoin. Alussa jokaiselle nimetään mentori tai tukihenkilö, joka ohjaa käytännön työssä ja vastaa kysymyksiin. Lisäksi tarjolla on koulutuksia, työssä oppimisen mahdollisuuksia ja projektikohtaista ohjausta, jotta uudet työntekijät pääsevät nopeasti mukaan ja voivat kehittää osaamistaan vaiheittain.   

Onko teillä harjoittelu- tai opinnäytetyömahdollisuuksia?

E.U. Adhocille on mahdollista hakea sekä harjoittelu- että opinnäytetyöpaikkaa. Erityisesti opinnäytetyöt nähdään arvokkaina, sillä ne antavat uusia näkökulmia asioihin. Yleensä opinnäytetyöt liittyvät johonkin yrityksen projektiin.  

Meyer Turun kehitysprojekteihin tehdään opinnäytetöitä, ja esimerkiksi energia- ja ympäristöasioiden saralla tapahtuu nyt paljon. Harjoittelupaikkoja on myös tarjolla, ja harjoittelun voi suorittaa joko opintojen ohella tai kesätyön muodossa.   

Immonen kannustaa ehdottomasti kyselemään harjoittelupaikkoja ja opinnäytetyömahdollisuuksia. Erityisesti jos opiskelijalla on ajatus opinnäytetyön aiheesta tai vähän aihepiiriä ideoituna, johon olisi yrityksen helpompaa tarttua. 

Merima Oy tarjoaa sekä harjoittelu- että opinnäytetyömahdollisuuksia eri tiimeissä, kuten taloudessa, hankinnassa, projektinhallinnassa ja tuotannossa.  

Miten ja milloin harjoittelupaikkoihin kannattaa hakea?

Stenius korostaa, että helpoin tapa kysyä paikkaa, on ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Mikäli soittoon ei pystytä vastaamaan, on hyvä jättää ääniviesti tai viesti. Luovutusaika on yritykselle yleensä kiireistä aikaa, jolloin vastaus saattaa viivästyä, mutta oikeaa ajankohtaa ei kannata jäädä odottamaan, vaan ottaa rohkeasti yhteyttä.  

Meyer Turulle voi hakea harjoittelupaikkaa ympärivuotisesti, sillä työtehtävät harvemmin osuvat pelkästään kesälle. Opinnäytetöiden tarve tulee usein yrityksen sisältä, mutta joskus opiskelijan oma idea ja yrityksen tarve voivat kohdata, joten kannattaa tuoda omia ideoita myös esille.  

Lautexille voi toimiston puolella hakea milloin vain soittamalla tai laittamalla viestiä. HR on aina hyvä kohde aloittaa, mutta jos oma kiinnostuksen kohde on selkeä, voi olla suoraan yhteydessä suunnittelun tai myynnin esimieheen. Tuotannon kesätyötarpeista Lautexilla tiedetään tarkemmin vasta loppukeväällä. 

Harjoittelupaikkoihin Merimalle kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen harjoittelujakson alkua, esimerkiksi keväällä kesä- tai syysjaksoihin. Elo korostaa, että hakemuksessa on hyvä tuoda esiin oma motivaatio, kiinnostus alaa kohtaan sekä mahdolliset aiemmat opinto- tai projektiopinnot, jotka tukevat tehtävää. 

Mikko Kangasoja, Meyer Turku Oy
Erja Immonen, Lautex Oy
Janika Elo, Merima Oy

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittajat:

Miina Mäki, opiskelija-assistentti, Turun ammattikorkeakoulu

Adesuwa Okunhon, opiskelija-assistentti, Turun ammattikorkeakoulu

Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmä